Digisti kohti yliopistojen yhteisiä oikeustieteen opintoja

Yhteistyössä toteutettavat kurssit purkavat opetuksen päällekkäisyyksiä

Oikeustieteen DigiPeda-osahankkeen tavoitteena on ollut kehittää Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksen ja Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan yhteisiä opintoja. Tarkoitus on purkaa yksiköiden päällekkäisyyksiä ja luoda edellytyksiä alan valtakunnallisen opetusyhteistyön syventämiselle.

Päällekkäisyyksien purkaminen mahdollistaa osallistuvien yksiköiden profiloitumisen sekä opetusresurssien kustannustehokkaan käytön opetuksen kehittämisessä. Esimerkiksi tänä keväänä Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden on mahdollista suorittaa UEF:n Lainsäädäntötutkimuksen perusteet -opintojakso, josta Turussa ei muuten olisi opetusta. Hankkeessa kehitettävät mallit siis parantavat opiskelijoiden mahdollisuuksia saada kattavasti mahdollisimman asiantuntevaa opetusta.

Law and the Internet -kurssi yhteistyön pilottina

Lokakuussa 2019 toteutettiin ensimmäinen UEF:n oikeustieteiden laitoksen ja Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan yhteinen opintojakso Law and the Internet. Opintojaksolle hyväksyttiin yhteinen opetussuunnitelma molemmissa yliopistoissa  keväällä 2019. Kurssin sisältö ja suoritustapa olivat molemmissa yksiköissä yhtenevät. Kurssin pystyi suorittamaan sekä 3 op että 5 op laajuisena.

Law and the Internet -kurssilla oli  40 opiskelijaa molemmissa yliopistoissa, eli yhteensä kurssilla oli opiskelijoita 80. Heterogeeniseen opiskelijajoukkoon kuului sekä perustutkinto-opiskelijoita että kansainvälisiä vaihto-opiskelijoita. Turun yliopistossa kurssille osallistui myös kansainvälisen maisteriohjelman opiskelijoita. Noin 60 opiskelijaa suoritti kurssin 5 op:n laajuisena ja 20 3 op:n laajuisena.

Itä-Suomen yliopistossa kurssin vastuuopettajana toimi professori Katja Lindroos ja Turun yliopistossa  tutkijatohtori Daniel Acquah. Lindroosin kokemukset yhteisestä kurssista olivat pääosin positiiviset.

Opiskelijat olivat tyytyväisiä kurssiin. Kurssin suoritusmuoto ja verkkokurssin toteus saivat erityisen positiivista palautetta. Opiskelijat suhtautuivat myös ymmärtäväisesti Digicampus-pilvialustan alkukankeuteen, ja kiittivät Digicampuksen teknistä tukea nopeasta reagoinnista ongelmiin.

Opettajan näkökulmasta haasteita aiheuttivat muun muassa yliopistojen erilaiset tekniset ratkaisut esimerkiksi luentojen striimauksessa. Opettajan ja opiskelijoiden välisen vuorovaikutuksen toteuttaminen alustan  välityksellä toimi hyvin. Opiskelijoiden kyselyjen ohjaamisessa oikean yliopiston vastuuopettajalle oli haasteita. Verkkokurssin toteuttaminen vaati toki opettajaltakin kokemusta ja teknisen alusta tuntemusta.

Parhaimmillaan yhteistyössä toteutettava kurssi kuitenkin mahdollistaa resurssien ja asiantuntemuksen jakamisen ja antaa opiskelijoille tilaisuuden verkostoitua toisen tiedekunnan opiskelijakollegoiden kanssa. Opiskelijat pitivät kurssialustalla suoritettavaa pienryhmäkeskustelua antoisana juuri siksi, että pääsivät keskustelemaan muiden kuin oman yliopistonsa opiskelijoiden kanssa.

Lisätietoja:

professori Katja Lindroos, UEF
projektitutkija Hanna Partinen, UEF
yliopistonlehtori Sampo Mielityinen, UEF