-Anna Kristiina Kokko & Laura Hirsto
Ei pelkkä fyysinen tila
Uusien oppimistilojen rakentamisen myötä myös niiden tutkimiseen on alettu kiinnittämään jatkuvasti enemmän huomiota. Tutkimustulokset tilojen hyödyllisyydestä ovat kuitenkin ristiriitaisia. Yhtäältä tutkijat ovat pystyneet osoittamaan muutoksella avoimempiin ja joustavampiin fyysisiin tiloihin olevan monia positiivisia vaikutuksia, kuten oppijalähtöisemmän pedagogiikan toteutumisen. Toisaalta on myös huomattu, että uudet tilat voivat myös verhoilla oppilaiden toimintaa aktiiviseksi, silloinkin, kun he eivät tosiasiallisesti itse koe olevansa aktiivisia. Näin ollen mielenkiintoiseksi kysymykseksi muodostuu, miksi tilat toimivat oppijoiden toimijuuden tukijana vain toisinaan?
Usein tutkimuksissa fyysistä tilaa tarkastellaan sen tuottamien vaikutuksien kautta, jolloin näkökulma on vahvasti tilan fyysisissä ominaisuuksissa. Toinen näkökulma muutokseen on tarkastella sitä relationaalisesta ja sosiomateriaalisesta näkökulmasta, jolloin tila ymmärretään uusinnettavan ja tuotettavan sosiaalisissa suhteissa ja sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Nämä näkökulmat eivät ole toisiaan poissulkevia, vaan pikemmin toisiaan täydentäviä, ja kyse on ristiriidan sijaan enemminkin erilaisesta lähestymistavasta. Tarkastelemalla tilaa esimerkiksi sosiologi Henri Lefebvren (1991) tilan sosiaalisen tuottamisen kautta voidaan löytää uusia näkökulmia siihen, minkälaisten jännitteiden ja prosessien kautta tilaa koulu- ja korkeakouluympäristössä uusinnetaan ja tuotetaan. Ajatusta voisi verrata uuteen kotiin. Uudesta talosta tulee koti ihmisten myötä, mutta talon tilaratkaisu vaikuttaa ratkaisevasti siihen, minkälaiseksi perheen tekemisen ja olemisen dynamiikka rakentuu. Onko kaikille omat huoneet? Mikä on yhteistä tilaa? Miten yhteistä tilaa käytetään? Näin ollen tila on väistämättä osa tuotettua sosiaalista todellisuutta.
Uudelleen rakentamisen ideologia
Suomalaisen peruskoulun kivijalka on mahdollisuuksien tasa-arvo, mistä kaikki haluamme pitää kiinni. Tämä tarkoittaa heterogeenisia oppilasryhmiä, joissa tavoitteena on taata samat lähtökohdat kaikille. Vaikka avoimet ja joustavat tilaratkaisut ovat haasteellisia monille oppilaille, entäpä jos tilan avulla oppilasryhmän heterogeenisyys voidaankin kääntää voimavaraksi? Myös korkeakouluissa opiskelija-aines on heterogeenista, ja opiskelijoilla on enemmän tai vähemmän taitoja säädellä omaa oppimistaan, opiskeluaan ja ajankäyttöään sekä suunnitella opiskeluaan tukevien joustavien oppimistilojen hyödyntämistä. Myös korkeakoulujen opettajat voivat olla uuden haasteen edessä moderneja vuorovaikutteisuutta tukevien oppimistilojen käyttäjinä.
Mikäli fyysinen tila nähdään jatkuvan uudelleen rakentamisen kautta sitoutuvan sosiaaliseen vuorovaikutukseen, voidaan sen nähdä mahdollistavan oppijalle enemmän mahdollisuuksia omatahtisuuteen ja oman oppimisensa omistajuuteen. Tällä tarkoitamme sitä, että sopivien työskentelytapojen määrittyminen ei tapahdu pelkästään ulkopäin vaan myös oppijat osallistuvat työskentelytapojen valintaan. Tämänkaltainen muutos fyysistä tiloista oppimisen ympäristöiksi vaatii kuitenkin tiloihin liittyvien merkitysten uudelleen neuvottelua. Näin ollen myös kohtaamisen merkitys korostuu. Korkeakoulussa opiskelijoiden oppimaan oppimisen taitojen tukemisessa on hyvä auttaa opiskelijoita kiinnittämään huomiota myös siihen, miten oppimistilat voivat tukea heitä oppimisessa kognitiivisten oppimistavoitteiden asettamisen ja monitoroinnin sekä arvioinnin lisäksi. Vuorovaikutteinen neuvottelu tilojen hyödyntämisestä erilaisilla opintojaksoilla voi auttaa korkeakoulujen opettajaakin suunnittelemaan opetustaan paremmin opiskelijoiden oppimista tukevaksi.
Joustavilla tilaratkaisuilla voidaan parhaimmillaan tukea pedagogisia ratkaisuja ja opiskelijoiden oman oppimisensa omistajuutta, jolloin oppijoita ei pyritä muokkaamaan sopiviksi tilaan, vaan tilaa pyritään muokkaamaan oppijoiden tarpeisiin sopiviksi. Tällöin voidaan huomioida myös opiskelijoiden erilaisia lähtökohtia, elämäntilanteita ja esimerkiksi etäopiskelun mahdollisuuksia. Tämä kuitenkin vaatii, että asiaa tarkastellaan myös rakenteellisella tasolla siten, että tilankäytön suunnittelu ja tilavarausjärjestelmät sekä tilojen mielekkääseen hyödyntämiseen tarvittava pedagoginen tuki kohtaa opettajien ja opiskelijoiden tarpeet oikea-aikaisesti. Myös opetussuunnitelmatyössä tilojen mahdollisuudet ja tiloihin kohdistuvat tarpeet opiskelijoiden osaamisen kehittämisessä olisi hyvä pystyä huomioimaan.
Koska joustavia tiloja rakennetaan kovaa vauhtia, ovat ne väistämättä osa koulu- ja korkeakoulumaailmaa tulevaisuudessakin. Tämän vuoksi tilojen käytön tutkiminen ja siihen liittyvät teemat olisivat tärkeää yhdistää myös osaksi yliopistopedagogiikan opetusta ja opettajankoulutusta.
Blogissa on hyödynnetty ja sovellettu osittain DigiCampus-hankkeen kanssa yhteistyössä tuotettua artikkelia:
Kokko, A.K., Hirsto, L. (2020). From physical spaces to learning environments: processes in which physical spaces are transformed into learning environments. Learning Environments Research. https://doi.org/10.1007/s10984-020-09315-0
https://link.springer.com/article/10.1007/s10984-020-09315-0
Lähteet:
Lefebvre, H. (1991). The production of space (D. Nicholson-Smith, Trans.). Malden, MA: Blackwell.
Kirjoittajatiedot:
Nuorempi tutkija, KM Anna Kristiina Kokko tekee väitöskirjaa Itä-Suomen yliopistossa koulun toimintakulttuurin sosiaalisen todellisuuden rakentumisesta uusien oppimistilojen kontekstissa. https://uefconnect.uef.fi/henkilo/anna.kokko/
Professori, Laura Hirsto johtaa korkeakoulujen oppimisympäristöjen kehittämiseen liittyvän Itä-Suomen yliopiston koordinoiman DigiCampus-hankkeen Oppimismaisema-alahankkeen osahanketta Itä-Suomen yliopiston Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osastolla.
https://uefconnect.uef.fi/henkilo/laura.hirsto/
