Niclas Sandström
Caledonia – Campus Learning and Development Initiatives HUB
Helsingin yliopiston kasvatustieteellinen tiedekunta
Yhteistyö, jakaminen, verkostoituminen, luovuus ja mobiilius ovat avainsanoja, jotka kuvaavat vuotta 2019. Muutoksen vauhti ja sen edellyttämän poisoppimisen ja uuden omaksumisen tahti ovat aiempaa kiivaampia. Näin on ehkä sanottu ennenkin globaalien muutosten nivelkohdissa. Tällä kertaa väittämä on totta.
Yliopistojen ja korkeakoulujen tulisi olla tämän kehityksen kärjessä (Sandström & Nevgi, 2017). Niiden kuuluu roolinsa ja yhteiskunnallisen asemansa vuoksi olla luontaisia pioneereja siinä, mitä voisi kutsua luovaksi murrokseksi ja teknologian läpileikkaavuudeksi.
Digiloikkaaminen on hikistä puuhaa – sekä opettajille ja tutkijoille että viestintä- ja digiasioista vastaavalle henkilöstölle. Kohde on sama mutta haaste on eri.
- Digiä opetus- ja tutkimustyössään hyödyntävän pitää miettiä, mitkä kohdat tai vaiheet työssä ovat ”digiä” ja saavat lisäarvoa digitaalisista ratkaisuista. On hyvä kysymys, kuinka paljon akateemisessa nykytyössä on sellaista, mikä ei ole tai pian tule olemaan ainakin osittain digitoitua.
- Digitaalisia ratkaisuja hankkivan ja hallinnoivan puolestaan pitää miettiä, miten viestiä perustehtävää hoitaville digiratkaisujen hyödyistä ja mahdollisuuksista. Tämä edellyttää niin sanotusti jaetun kielen muodostamista. Jotta eri tehtäviä hoitavat todella ymmärtävät toistensa lähtökohdat ja yhteiset tavoitteet voivat juurtua osaksi tekemisen kulttuuria, kielen muodostaminen vaatii tutkimustemme perusteella pitkiäkin aikoja ja monia yhdessä vietettyjä keskusteluhetkiä (Sandström & Nevgi, 2019; Sandström, Nevgi & Nenonen, 2019).
Oikeastaan kysymys viestinnästä pitäisi keikauttaa päälaelleen: pitäisi kenties kysyä jo hyvissä ajoin ennen hankintoja, millaisia ovat tarpeet ja missä ovat aukkokohdat, joita voidaan digillä silloittaa ja tehdä paremmin. Tämä koskee sekä tuottamista että jakamista ja yhteistyötä eri muodoissaan, sekä opettajalle että opiskelijoille.
Korkeakoulutuksessa murros ja muutoksen tahti edellyttävät oppimista kaikilta organisaatiossa työskenteleviltä. Tutkijoille digitalisaatio luo uusia mahdollisuuksia sekä tutkimuksen kohteena että tutkimuksen ja yhteistyön mahdollistajana ja lisäarvona. Mutta kuten muillekin, tutkijoille oppiminen tarkoittaa uuden teknologian hallitsemista ja osaamista, soveltamista tutkimuksessa aivan uusilla, ennen aavistamattomilla tavoilla. Opettajille oppiminen merkitsee myös teknologioiden ja digitaalisten sovellusten hallitsemista ja käyttämistä oppimisen tukena, arvioinnissa sekä materiaalien monipuolisessa luomisessa.
Tämä on helpommin sanottu kuin tehty. Ensinnäkin asiassa menevät sekaisin digitisaatio (olemassa olevien käytänteiden muuntaminen digitaaliseen muotoon) ja digitalisaatio (uusien, aiemmin tuntemattomien käytänteiden ja tekemisen ja jakamisen tapojen muodostuminen). Jo digitisaatio vaatii uudenlaista ajattelua ja suhtautumista käytössä oleviin ja käyttöön tuleviin työkaluihin – entä sitten digitalisaatio?
Käynnissä olevalla digitaalisella muutoksella, transformaatiolla, on käänteentekeviä vaikutuksia opetuksen järjestämiseen sekä siihen, miten korkeakoulun opettajat kokevat olevansa muutoksen tekijöitä, transformaation ajureita tai valmiita oman opetuksensa muovaamiseen. Miten yliopisto tukee opettajiaan?
Caledonisation of digital transformation: muutos tehdään yhdessä
Campus Learning and Development Initiatives – Caledonia – HUB muodostui tarpeesta rakentaa koko yliopistoa koskevaa prosessiosaamista, jolla luodaan
- digitaalista varmuutta ja osaamista,
- tutkimusperustaisia oppimisen maisemia, sekä
- transdisiplinaarista yhteistyötä.
Caledonia osallistuu aktiivisesti kampusten oppimismaisemien (learning landscapes) yhteiskehittämiseen (Sandström & Nevgi, 2019). Eräs keskeinen havainto käynnissä olevissa suurissa kampuskehittämisen projekteissa (esimerkiksi Helsingin yliopiston päärakennus; Viikin infokeskus Korona): opettaja-tutkijoilla on tarve tukeen digitaalisten sovellusten ja teknologioiden käyttämisessä. Tämä tuki on olennaisesti ihmisresurssi: aktiivinen ja riittävän lähellä oleva verkosto toimijoita, jotka ymmärtävät, miten käyttää teknologioita ja sovelluksia mielekkäästi.
|
Ilman digitaalisesti ja pedagogisesti osaavia opettajia digitalisaatio jää puolitiehen. Kampusten ja opetuksen muuttaminen ovat kokonaisvaltaisia prosesseja, joihin digitaalinen murros tuo omat rakentavat haasteensa. Digitalisaatiossa menestyvä oppimismaisema tukee käyttäjiään teknologioiden ja sovellusten käyttämisessä. Tuki perustuu ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ja henkilöresurssiin.
Jos tukihenkilöresursseissa säästetään, se iskee ankarasti omaan nilkkaan: opetushenkilökunnan työ vaikeutuu, hidastuu tai muuttuu tehottomaksi – joskus jopa mahdottomaksi -, jos laitteiden toimintaan ei voi luottaa.
Digitalisaatio edellyttää systeemistä muutosta, jonka aikaansaamiseksi tarvitaan opetus- ja tutkimushenkilöstön jatkuvaa ammatillista kehittymistä. Ammatillisen kehittymisen tueksi tarvitaan monialaisia tiimejä, jotka hallitsevat teknologiat ja ymmärtävät niiden pedagogiset sovellusmahdollisuudet.
Yliopisto sabotoi itse itseään, jos opettaja ei voi opettaa eikä opiskelija oppia. Jos yliopiston tiloissa ei voi oppia tehokkaasti ja mielekkäästi, on koko (opetus)laitos tältä osin tarpeeton.
Esimerkiksi Helsingin yliopiston Minerva-tori on digitaalisesti rikastettu oppimisympäristö, mutta toiminnallinen ja luotettava vain siksi, että siellä on ihmistukiresurssi. Ilman tätä resurssia järjestelmät eivät toimisi mielekkäästi, eikä niiden potentiaali tulisi oppimisen ja opettamisen käyttöön. Erään tutkimukseemme osallistuneen sanoin: ”Like, from no devices to we have devices”. Raudan hankkiminen ilman pedagogista ajatusta siitä, mihin laitteita ja sovelluksia käytetään ja miten käyttäjät koulutetaan laitteiden ja sovellusmahdollisuuksien käyttämiseen tuottaa tilanteen, jossa laitteet keräävät pölyä ja vanhenevat käyttämättöminä.
Hyvä opettamisen ja oppimisen design tuottaa moninkertaisen tuoton: lopputuote tai -palvelu tekee sitä, mitä sen on haluttu ja tarvittu tekevän. Sama pätee käyttäjien osallistamiseen ja jatkuvaan ammatilliseen kehittämiseen: hyvin rakennettu, designattu, pedagogisen tuen digitiimi ja digitaalisen osaamisen tuki tuottaa hyviä oppimiskokemuksia ja merkityksellistä osaamista. Näiden avulla puolestaan saadaan aikaiseksi eri käyttäjien sitoutuminen ja laitteistojen ja sovellusten mielekäs käyttäminen.
|
Lähteet
Sandström, N. & Nevgi, A. (2017). Tulevaisuuden yliopisto – käänteinen oppiminen keikauttaa kampuksen. Yliopistopedagogiikka 24(2), 47–51.
Sandström, N. & Nevgi, A. (2019). Designing Smart Campus Landscapes: Methods for holistic campus development. Full paper accepted for presentation at CIB World Building Congress ‘Building Smart Cities’, Hong Kong, June 2019.
Sandström, N., Nevgi, A., & Nenonen, S. (2019). Participatory service design and community involvement in designing future-ready sustainable learning landscapes. In IOP Conference Series: Earth and Environmental Science (IOP Conf. Series: Earth and Environmental Science; Vol. 297).
