1.9.2019 voimaan tullut digitaalisten palveluiden tarjoamisesta annettu laki (306/2018, digipalvelulaki) asettaa yliopistoille ja ammattikorkeakouluille erilaisia oppimateriaalien saavutettavuusvaatimuksia. Näihin saavutettavuusvaatimuksiin liittyy kaksi kysymystä: mitä oppimateriaaleja vaatimukset koskevat ja mitä vaatimukset ovat? Seuraavassa pohditaan kysymyksistä ensimmäistä, ja erityisesti sitä, milloin opettajan itsensä tuottamien oppimateriaalien tulee olla saavutettavia.
Oppimateriaalin tulee olla saavutettavaa ainoastaan silloin, kun se tarjotaan digitaalisena palveluna. Tämä tarkoittaa, että oppimateriaalin, jota ei jaeta jonkin digitaalisen palvelun kautta, ei tarvitse olla saavutettavaa. Näin esimerkiksi seminaarisaleissa paperitulosteina jaettavan materiaalin ei tarvitse olla saavutettavaa.
Tänä päivänä suurin osa oppimateriaalien jakelusta tapahtuu verkkosivustoilla tai mobiilisovelluksissa toimivissa digitaalisissa oppimisympäristöissä, kuten Moodlessa tai Teamsissa. Tällöin kyse on digitaalisesta palvelusta ja opettajan ja/tai korkeakoulun tulee näissä tilanteissa siksi aina pohtia, onko tähän oppimateriaaliin sovellettava saavutettavuusvaatimuksia.
Saavutettavuusvaatimuksia ei tarvitse soveltaa silloin, kun oppimateriaalia käytetään rajatussa ryhmässä määräaikaisesti tai kokeiluluonteisesti. Tässä määritelmässä on esitetty kaksi toisiinsa kiinnittyvää ehtoa: opetuksen suuntautuminen rajatulle ryhmälle ja materiaalin käytön määräaikaisuus (tai kokeiluluonteisuus). Tämä digipalvelulaissa esitetty soveltamisalarajaus on näennäisesti väljä, mutta se ei jätä opettajan tai korkeakoulun vapaasti määriteltäväksi sitä, mikä on rajattu ryhmä ja määräaikainen käyttö. Asiaa on selvennytty lain esitöissä, ja myös saavutettavuutta valvova aluehallintovirasto on omilla internet-sivuilla on käsitellyt asiaa.
Mitä rajatun ryhmän käsite sitten tarkoittaa? Rajattu ryhmä merkitsee sitä, että oppimateriaali ei ole kaikkien vapaasti saatavissa esimerkiksi YouTubessa tai yliopiston kaikille avoimilla internet-sivuilla. Kaiken näillä alustoilla julkaistavan materiaalin tulee olla saavutettavuusvaatimusten mukaista. Rajatulle ryhmälle oppimateriaali on suunnattu silloin, kun se on salasanan tai vastaavan takana esimerkiksi digitaalisessa oppimisympäristössä.
Entä sitten määräaikainen käyttö? Digipalvelulain esitöiden perusteella määräaikaista ei ainakaan ole useampia vuosia kestävä oppimateriaalin käyttö. Saavuttavuusvaatimukset eivät koske näin ollen esimerkiksi vuosittain vaihtuvia ja päivitettäviä oppimateriaaleja. Jos oppimateriaali otetaan pidempiaikaiseen käyttöön, tulee materiaalin olla saavutettavuusvaatimusten mukaista.
Lainsäädäntö jättää väljyyttä siihen, miten laajasti oppimateriaalia tulee päivittää, jotta sen ei tarvitse olla saavutettavuusvaatimusten mukaista. Yksiselitteistä vastausta tähän onkin vaikea antaa. Saavutettavuusdirektiivin johdannossa on todettu, että puhtaasti teknistä ylläpitoa ei tule katsoa verkkosivuston (tai mobiilisovelluksen) päivitykseksi. Tällä perusteella voisi todeta, että mikäli oppimateriaaliin lisätään esimerkiksi uutta substanssisisältöä tai tietty osuus materiaalissa korvataan uudella versiolla, on lähtökohtaisesti kysymys oppimateriaalin päivittämisestä.
Opettajan tekemä laaja oppimateriaalin päivitystyö voi kuitenkin käytännössä näkyä hyvin pieninäkin muutoksina luentodioissa tai opetusvideoissa. Jotta opettaja voi osoittaa, että materiaali ei ole pysyvässä käytössä, on materiaalista tavalla tai toisella perusteltua ilmetä, että kyseessä ei ole pysyvä, vaan päivittyvä materiaali. Tästä syystä esimerkiksi oppimateriaalin päivittämispäivämäärä on syytä tuoda oppimateriaalissa selkeästi esiin.
Kun oppimateriaalin on todettu kuuluvan saavutettavuusvaatimuksen soveltamisen piiriin, tulee materiaali tuottaa saavutettavuusvaatimusten mukaiseksi. Nämä saavutettavuusvaatimukset ovat puolestaan moninaisia ja riippuvat siitä, millaisesta materiaalista on kyse. Esimerkiksi opetustallenteissa saavuttavuusvaatimukset ilmenevät tekstityksen vaatimuksena, kun taas diaesityksessä saavutettavuusvaatimukset liittyvät käytettyihin fontteihin, korostuksiin ja kuviin.
Jonna Kosonen & Meri Sariola
Jonna Kosonen (HTM, FM) työskentelee hallinto-oikeuden yliopisto-opettajana Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella sekä oikeudellisena asiantuntijana Itä-Suomen yliopiston lakipalveluissa. Kosonen on erikoistunut korkeakouluhallintoon liittyviin oikeudellisiin kysymyksiin.
Meri Sariola (HTM) työskentelee digipalvelulain ja tiedonhallinnan sääntelyn toimeenpanon koordinointitehtävissä Itä-Suomen yliopistossa ja on kiinnostunut digitalisaatioon ja tiedonhallintaan liittyvästä sääntelystä myös oikeustieteiden jatko-opiskelijana.
Kuva: Headway / Unsplash.com
